LUKIO-
JA MERKONOMIOPINNOT
Ingmanin
käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa on mahdollista
opiskella muiden opintojen ohella myös liiketalouden perustutkinto
(merkonomi) tai lukio-opintoja. Näihin opintoihin voi
osallistua Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen
minkä tahansa koulutusohjelman opiskelija.
Merkonomiopinnoissa
suuntautumisalana on asiakaspalvelu ja markkinointi ja se sopii
erityisesti yrittäjäksi aikoville tai muutoin kaupallisesti
suuntautuneille opiskelijoille. Kahden ensimmäisen vuoden
aikana opiskellaan molempien alojen ammattitaidon perusteet.
Seuraavan kahden vuoden aikana suoritetaan opintokokonaisuuksia,
joissa yhdistetään molempia koulutusaloja. Koulutus
toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Savon ammatillisen
instituutin liiketalouden Kuopion yksikön kanssa.
Ingmanin
käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat voivat
muiden opintojensa ohella suorittaa myös ylioppilastutkinnon.
Tutkinnon suorittamista varten on opiskeltava kirjoitettavien
aineiden lukiokurssit. Niiden suorittamisesta artesaanin tai
media-assistentin tutkinnosta hyväksiluetaan yhteiset
opinnot ja vapaasti valittavat opinnot (yhteensä 30 ov).
Lukio-opintoja voi opiskella Siilinjärven lukiossa, Kallaveden
lukiossa Kuopiossa tai kotipaikkakunnan lukiossa. Lukio-opintoja
voi opiskella myös ilta- tai etälukiossa.
Jokaiselle
opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma,
jossa voidaan myös hyväksilukea aikaisempia opintoja.
|